perjantai, 02 joulukuu 2016 13:14

Lounastilaisuus tilintarkastuslainsäädännön uudistuksista

Tilintarkastussääntely on viimeisen parin vuoden aikana voimakkaasti uudistunut. Lisäksi esimerkiksi osakeyhtiölakiin ja osuuskuntalakiin on otettu tilintarkastusdirektiivin tarkastusvaliokuntasäätelyyn perustuvia uusia säännöksiä hallituksen tehtävistä. 

Yhtiöoikeusyhdistys järjesti 30.11.2016 lounastilaisuuden tilintarkastussääntelyn uudistusten teemalla. Tilaisuudessa alustivat työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteleva virkamies Marja Hanski sekä KHT Tiina Torniainen KPMG:ltä. 

Keskeisiä EU:n tilintarkastusasetuksen mukanaan tuomia vaikutuksia yleisen edun kannalta merkittäville PIE-yhteisöille ovat: 
  • pakollinen tilintarkastusyhteisön rotaatio
  • rajoitukset muiden kuin tilintarkastuspalveluiden ostamiseen omalta tilintarkastusyhteisöltä
  • muutokset tilintarkastuskertomukseen ja tarkastusvaliokunnalle annettava lisäraportti
  • tarkastusvaliokunnan lisääntyvät tehtävät

Uusien säännösten käytännön soveltamisesta käytiin aktiivista keskustelua. Alustajien esitykset ovat saatavilla jäsensivuilla. 

Marja Hanski - Tilintarkastuslain keskeiset muutokset 30.11.2016

Tiina Torniainen - EU Audit Reformi - käytännön vaikutuksia ja haasteita 30.11.2016

Tietoa meistä

Tavoitteenamme on kerätä suomalaiset yhtiöoikeuden asiantuntijat saman aatteellisen katon alle. Järjestämme jäsenillemme kaksi kertaa vuodessa korkeatasoisen yhtiöoikeuspäivän, jossa keskitymme ajankohtaisiin yhtiöoikeudellisiin teemoihin.

 

Yhteystiedot

  • Suomen yhtiöoikeusyhdistys ry
    c/o Vesa Rasinaho
    Corporate Counsel
    Roschier Asianajotoimisto Oy
  • Keskuskatu 7 A
    00100 Helsinki
    GSM: +358 40 769 8253
  • Lähetä sähköpostia

Seuraa meitä